Tuomas Ohtonen
Harjukatu 12 as 4
74700 Kiuruvesi
045 8481880
Hei,
Olen yhteisöpedagogiopiskelija (AMK) opintojeni loppuvaiheessa. Minulla on suoritettuna 93 op teoriaopintoja, ja edessä ovat vielä opinnäytetyö, harjoittelut ja osa vapaasti valittavista. Opintoni tapahtuvat verkko-opintoina, ja suunnitelmana on suorittaa opintoja joustavasti työn ohella. Tavoitteenani on valmistua tavoiteajassa.
Suoritin keväällä 2025 avoimessa AMK:ssa 55 opintopistettä hieman yli neljässä kuukaudessa, mikä osoittaa sitoutumiseni ja kykyni edetä tavoitteellisesti. Haen nyt 1.–15.5. erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi ja aion saada kaikki jäljellä olevat opinnot päätökseen mahdollisimman tehokkaasti. Olen myös kiinnostunut jatkamaan opintojani YAMK-tasolle, kun siihen tulee mahdollisuus.
Taustaltani olen pitkän linjan ammattilainen lastensuojelun ja erityisnuorisotyön parista – kokemusta on kertynyt yli 20 vuoden ajalta. Olen toiminut vaativassa asiakastyössä sekä yksilöiden että ryhmien kanssa. Mikkelin Xamkissa olen suorittanut aiemmin 110 opintopistettä, ja näiden lisäksi haen hyväksilukuja ja opinnollistamista koko urapolustani.
Yksi erityisosaamisalueeni on kuntouttava elokuva – menetelmä, jossa asiakas tai asiakasryhmä käsittelee omia kokemuksiaan elokuvallisen ilmaisun kautta. Työskentely voi auttaa asiakasta tunnistamaan omia vahvuuksiaan, vahvistaa itsetuntemusta ja rakentaa tulevaisuuden uskoa. Tämä ei ole korvaavaa terapiaa, mutta tukee sitä merkityksellisellä tavalla. Toimi-säätiö on ilmaissut kiinnostusta tämän menetelmän hyödyntämisestä osana hanketoimintaa, erityisesti osallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta.
Tämän työnkuvan kuvaus vastaa hyvin osaamistani ja kiinnostustani: itsenäinen, liikkuva työ, jossa kohdataan ihmisiä heidän arjessaan, inhimillisesti ja läsnäollen. Koen olevani juuri sellainen ammattilainen, joka haluaa tarttua hetkeen ja rakentaa luottamusta asiakkaan kanssa – myös vaikeissa elämäntilanteissa.
Minulla on käytössä oma auto ja olen valmis työskentelemään osa-aikaisesti tai tarpeen mukaan. Uskon, että voisin tuoda tiimiinne osaamista, luovuutta ja vahvaa asiakastyön kokemusta. Toivon mahdollisuutta keskustella kanssanne lisää tästä tehtävästä ja siitä, miten voisin parhaiten olla avuksi.
Esiin noussut ehdotus: markkinointi- ja viestintävastuu Sinun Kotisairaalassa
WordPress olisi erittäin hyvä valinta uudistukseen, erityisesti seuraavista syistä:
Nykyinen sivusto ei sisällä hallintapaneelia. Sisällön muokkaus vaatii kehittäjän.
WordPress mahdollistaa sisällön ja kuvien muokkaamisen helposti itse (esimerkiksi palvelukuvausten päivittäminen, tiimin esittely, uutisten lisääminen).
Nykyinen design on perussiisti, mutta hieman vanhanaikainen (iso hero-kuva, vanhat ikonit, paljon valkoista tyhjää tilaa).
Uusi WordPress-teema voisi tuoda modernimpaa ilmettä: responsiivinen rakenne, selkeä typografia, esteettömyys paranee.
Nykyisellä sivustolla ei ole havaittavissa metatietoja, kuvien alt-tekstejä tai järjestelmällistä URL-rakennetta.
WordPressissä SEO voidaan hoitaa erinomaisesti (esim. Yoast SEO -lisäosalla).
Nykyiseltä sivulta puuttuu analytiikka kokonaan.
WordPressiin voi helposti lisätä Google Analyticsin, evästebannerin ja markkinoinnin seurantatyökalut.
WordPressissä on helppo lisätä myöhemmin esim. ajanvaraus, chat, kieliversiot tai yhteydenottolomake.
Nykyinen sivusto ei tarjoa valmista integraatiopintaa tällaisille lisäyksille ilman kehittäjää.
WordPress on avoimen lähdekoodin järjestelmä, joten siihen ei liity lisenssimaksuja.
Sivuston kehittäminen ja ylläpito onnistuu kilpailukykyisesti ilman, että ollaan sidoksissa yhteen kehittäjään tai alustaan kuten Vercel.
Luottamus rakentuu sanoista. Olen työskennellyt ympäristöissä, joissa pienikin virhe voi johtaa vakaviin seurauksiin. Viestinnän on oltava täsmällistä, yhdenmukaista ja tarkastettua. Sote-alalla tämä tarkoittaa potilasohjeita, tiedotteita, sisäistä viestintää ja ulkoista ilmettä. Huolehdin siitä, että viesti kestää kriittisenkin tarkastelun – niin sisällön, tietoturvan kuin ymmärrettävyyden osalta. Sinun Kotisairaalassa pitäisin huolen siitä, että jokainen julkaistu sana tukee potilasturvallisuutta ja vahvistaa luottamusta.
Viestinnällä pitää olla mitattavia tuloksia. Käytän dataa ja analytiikkaa, en mutua. Olen rakentanut näkyvyyttä ja lisännyt asiakasmääriä tehokkaan sisällöntuotannon ja hakukoneoptimoinnin keinoin. Tekoäly tuo tähän lisää työkaluja – sen avulla voidaan parantaa näkyvyyttä, lisätä konversiota ja kehittää viestintää datan pohjalta. Viestintä ei ole kuluerä, vaan sijoitus, joka tuottaa. Sitoudun tekemään toimenpiteitä, joilla viestinnän vaikuttavuutta voi seurata – ja kehittää koko ajan.
Muuttuvassa maailmassa ketteryys ratkaisee. Olen omaksunut vuosien varrella uudet viestinnän työkalut, somekanavat, tekoälyratkaisut ja sisällöntuotannon muodot nopeasti. Kulttuurituottajana olen tottunut johtamaan projekteja paineen alla. Yhteisöpedagogina ymmärrän, miten ihmisiä johdetaan muutoksessa. Jos jokin ei toimi, osaan reagoida ja keksiä ratkaisun. Sinun Kotisairaalassa toisin tähän mukaan esimerkiksi selkeät viestintäprosessit, modernit työkalut ja markkinoinnin automaation – mutta vain silloin, kun se tukee käytännön työtä.
Kaiken viestinnän pitää lähteä asiakkaasta. Lastensuojelutaustani ansiosta osaan kohdata erilaisia ihmisiä ja kertoa asiat niin, että ne ymmärretään. Verkkosivujen suunnittelussa pidän etusijalla käytettävyyttä ja saavutettavuutta. Jokaisen käyttäjän – iästä tai taustasta riippumatta – pitää löytää tarvitsemansa tieto helposti. Uskon, että Sinun Kotisairaalan asiakkaat arvostavat viestintää, joka on selkeää, inhimillistä ja toimii myös tunnepohjalla. Tämän kaltaista viestintää osaan tuottaa.
Kyseinen sertifikaatti koostuu 12 erillisestä sertifikaatista, jotka liittyvät tekoälyyn ja koneoppimiseen. Tekoälyn hyödyistä, erityisesti käsikirjoituksen osalta, on keskusteltu paljon. Tekoälyä tulee osata hallita ja ohjata, jos haluaa saada siitä maksimaalisen hyödyn. Tekoälyn käyttö on vielä suhteellisen raskasta, eikä siihen voi luottaa täysin. Itse hyödynnän tekoälyä esimerkiksi luomalla kirjoittamistani teksteistä tietokantoja, joita pyydän tekoälyä tutkimaan ja analysoimaan. Vaikka tekstit, joita AI tutkii, ovat omiani, on ne syytä tarkastaa ja kirjoittaa puhtaaksi. Tallennan tekstit tietokantaan päivitettyinä versioina. Tekoäly ei pysty kirjoittamaan laadukasta käsikirjoitusta puolestani, koska se ei osaa lukea ajatuksiani – ainakaan vielä. Se kuitenkin toimii erinomaisena kriittisenä tekstin tarkastelijana. Vastaa Eurooppalaisen yliopiston aineopintoja.
Vaikka työpaikkojen määrä saattaa näyttää kyseenalaiseltakin, on se ollut tietoista valintaa. Monet lastensuojelun työpaikat eroavat merkittävästi toisistaan ja antavat laajempaa ammattitaitoa alalla.
Olen toiminut Nukketalo-elokuvan levittäjänä ja vienyt sen kansainvälisille markkinoille, mukaan lukien Los Angeles Punk Film Festival, jossa elokuva on ollut esillä. Lisäksi olen edistänyt elokuvan näkyvyyttä levittämällä sitä useille muille elokuvafestivaaleille, sekä kotimaisille että kansainvälisille. Nukketalo-elokuvan ensi-ilta on alkuvuodesta 2025 elokuvateatterissa, ja sen levitysstrategia painottuu sekä teatterilevitykseen että festivaalikierroksiin, jotka tukevat elokuvan laajempaa tunnettavuutta.
Tällä hetkellä vastaan myös Risu-ukko-elokuvan levityksestä. Sen ensimmäinen festivaali ilmoittaa valinnastaan tammikuun 2025 lopulla, ja kyseessä on Tampereen lyhytelokuvafestivaali. Elokuvaa levitetään aktiivisesti myös kansainvälisille elokuvafestivaaleille strategisena osana sen lanseerausta ja näkyvyyden kasvattamista. Työni sisältää molempien elokuvien osalta festivaalikohtaista räätälöintiä, strategista markkinointia ja kansainvälisten kontaktien hyödyntämistä levitystyössä.
Linkki elokuvan viralliselle sivustolle: Nukketalo-elokuva
Elokuvat mm.:
Nukketalo- levittäjä, osatuottaja 2024, jatkuu
The Twix Man- levittäjä, osatuottaja, 2024, jatkuu
Pohjolan rautamies- osatuottaja 2020
Karuselli- helikoptrekuvaus, osaatuottajaa 2019
Dokumettielokuvat:
Kukkulan pojat- käsikirjoitus, kesken 2020
Sisäoppilaitos- käsikirjoitus kesken 2018
Useita kymmenia lyhytdokumettejä 2015-2018.
Muutamia poimintoja, joissa vastuu tuotannon onnistumisesta kokonaisvaltaisesti ja käsikirjoituksesta.
ohjaaja, tuottaja. Ensimmäinen yritysesittelyvideo. Sten Oy
ohjaaja, tuottaja. Järvenpään kaupungin gaalailta ja ilotulitus.
kuvaus, leikkaus, ohjaus, tuottaja. Helsingin makasiinit ja sanomatalo. Amfiteatteri, jossa jäähän vedostettuja valokuvia ja musiikki esityksessä jäästä tehdyt soittimet. Muusikko Terje Isungset, Sakari Rautio ja ranskalainen Eric Pedronov tekevät lumirakenteet kuvataideakatemian opiskelijoiden avustuksella. Äänisuunnittelijana on Pauli Molnar ja projektin koordinaattorina Anna Holopainen.
ohjaus, tuottaja. ECC- taltiointi ja kooste 300 DVD:tä 20 eri maahan.
(European coaching conference, Helsinki 2007) ECA- international.
ohjaus, tuottaja. Huomattava määrä materiaalia Italiaan. Järvenpään kaupunginkirjasto.
ohjaaja, tuottaja. Live- esityksistä taltioitiin n. 80 klippiä, jotka esitettiin Keski-Uusimaa lehden verkkojulkaisussa. Livetilaisuuksissa juontajana mm, Anu Sinisalo.
ohjaus, tuottaja. Järvenpää- talo. Merja Kyllönen yhteyshenkilö.
kuvaus, leikkaus, editointi, jälkikäsittely tuottaja. Anti- Festivaali on merkittävä kuopiolainen tapahtuma, johon osallistuu paljon kansanvälisiä taiteilijoita. Kaikki esitykset dokumentoitiin. Tuohon aikaan autorisoitiin DVD: t mm. kaikille esiintyjille.
kamera 1 liikkuva kuvaaja. Suora lähetys YLE areena. SM- kisat.
ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, tuottaja. BetoniMestarit. Myyntivideo, esittelyvideo, nettiklippi Kuopion asuntomessille. Talon rungon rakennustyöt seurattiin ja kuvattiin alusta loppuun.
kamera 1 liikkuva kuvaaja. Kuva yleisölle 40 m2 screenille. Kansainväliset Icemaraton kisat.
ohjaus, tuottaja, leikkaus, kuvaus, jälkittuotanto. Muuttamia poimintoja:
Genelec, Sakky, Graundia, Ilvola-Säätiö, Kangas ja käsityö Ojanaho, Kesti-Katriina, Kiurun kellari, Kotipalvelu Helmi, Kuopion ajo-opisto, Optikkoliike Poca, Rahtiapu T. Kukkonen, Savon LVIpalvelu, SH – viherpalvelut, Fysioterapia Tupuna, Aholansaari, Hotelli Suonenjoki, Korpiahon hunaja,
Kuopion parkettiasennus, Nilsiän apteekki, Pivaset, Salonki Capillago, Savon pro service, Taksi Kari Kirjonen, Varkauden Hevoset, Hotelli Joutsenkulma, Ravintola Z-ONE.
kuvaus, leikkaus, tuottaja. EU- hanke, valokuidun vetämisestä syrjäseuduille.
Still-kuvat, videokuvaus, leikkaus, audiotyöt, tuottaja.
kuvannut mm. lastensuojelukonserni Medivarkko lastensuojelulaitoksien verkkosivut ja printin. NMT-kaupunkilehti, valokuvaus.
audiovisuaalinen vastuu, projisoitavan materiaalin valmistus ja projisointi. Apurahat TAIKE ja ITAK. Mukana koko tuotanto- ja apurahaprosessin ajan kaikissa mahdollisissa tehtävissä. Esitykset Kuopion Sotku. Tanssiesitys.
valo- ja äänisuunnittelu. Valo -ja äänikaluston uudelleen asennus.
AV-asiantuntia, audiovisuaalisen viestinnän kouluttaja – Rec&Rew- Nuorten elokuvakilpailun asiantuntija.
Kuvaus, taitto. 2022
SassiKodit Oy on entinen työnantajani. Tein yövalvojan ja markkinoinnin- ja viestinnänsuunnittelijan töitä.
Kuvaaja ja tuottaja. 2019 MTV3
Hannakaisa Heikkisen vaalimainoksen toteutuksen jälkeenn, eletiin tuulisia aikoja. Siitä uutisoi myöhemmin YLE.
Toimittaja, kuvaus, leikkaus, jälkikäsittely. 2017-2019
Videot on toteutettu muun muassa lehtiartikkelin teon yhteydessä sivutuotteena. Kyseisiin videoihin on panostettu aikaa muutama tunti lehtiartikkelin lisäksi. Kyseiset klipit on julkaistu Töllöttimen verkkolehdessä ja Facebook sivuilla. Käytännössä videokuvasin haastattelut, joista sain sisällön talteen itse lehtijuttua varten. Valokuvat otin stillinä, mutta kuvasin myös kuvituskuvaa samalla. Mikäli still- kuvat eivät miellyttäneet, exporttasin kuvan videoraidalta ja käsitelin PhotoShopilla. Samalla, kun kävin haastatteluja läpi artikkeliin, leikkasin videota. Materiaali, mitä en saanut mahtumaan artikkeliin, laitoin videoklippiin.
2004-2007
Järvenpää- Talolla opiskelin töiden ohessa teatteritekniikan tutkinnon. Suuntaavat opinnot olivat valotekniikassa, mutta tein töissäni huomattavasti enemmän äänitekniikkaa. Työnantaja järjesti myös ARTO- opiston kautta Tekniikka talossa- koulutuksen, jossa käytiin hyvin yksityiskohtaisesti läpi Järvenpää- talon audiotekniikan. Olen työskennellyt mm. artistien Olli Lindholmin, Hectorin, Jonna Tervomaan, Laura Voutilaisen, Arja Korisevan, Paula Koivuniemen, Jari Sillanpään ja monien muiden kanssa.
Toimittaja, käsikirjoittaja, ohjaaja 1999
Dokumentti oli tuolloin YLEn nopeiten tuotettu. Peruuntumisen johdosta minulta tiedusteltiin dokumenttiosaston vastaavat tuottajan toimesta, että onnistunko kuudessa viikossa. Olin samaan aikaan juuri tarjonnut juttua. Käsikirjoitusta ei vielä oltu aloitettu, mutta ohjelmasta tuli Suomen kymmenenneksi katsotui kaikkien kanavien osalta. YLE TV2 suunnitteli samaan aikaa dokumenttia kyseisestä aiheesta, siksi tein ”reportaasin”.
1989-1995
Artikkeli 2017, Kuva: Heikki Kotilainen/HS1994. Kuva on otettu hieman ennen presidenttiyden päättymistä 1.3.1994. Viimein tasavallan presidentin esittely Valtioneuvoston linnassa. Kuvassa vahtimestari Tuomas Ohtonen (vas), Presidentti Mauno Koivisto ja Pääministeri Esko Aho.
Pääministerin vahtimestarina toimiminen antoi minulle Suomen keskeisimmän näköalapaikan valtion päätöksenteon ytimessä. Työtehtäviini kuului turvallisuuden- ja kulunvalvonnan lisäksi organisointi. Valtioneuvoston edustustilojen Kesärannan, Smolnan, Königstedin kartanon ja Säätytalon edustustilaisuuksien järjestelyt ja työntekijöiden tarve hoidettiin virasto- ja vahtimestaripalveluiden osalta kauttani. Tuolloin Kesäranta ei ollut vielä pääsääntöisessä asumiskäytössä. Esimerkiksi Säätytalo, jonka sisätilojen peruskorjaus valmistui 1991 ja ulkotilat 1993, oli itselleni erityinen vastuualue. Toimin mm. ensimmäisissä Säätytalolla pidetyssä budjettiriihessä ”ensimmäisen kerroksen” vastaavana. Ensimmäiseen kerrokseen pääovista tulivat ministerit, asiantuntijat, virkamiehet, avustajat, lehdistö ja satunnaiset kulkijat. Heiltä tarkistettiin tarvittaessa henkilöllisyys ja ohjatiin eteen päin. Järjestelyt vaativat mm. perusteellista suunnittelua, hyvää organisointikykyä, nopeaa reagointia ja hyvää asiakaspalvelua. Isoissa tilaisuuksissa hyödynsimme muiden ministeriöiden virasto- ja vahtimestaripalveluita. Tuolloin vielä budjettiriihet voittivat he, jotka jaksoivat valvoa. Riihi kesti kolme vuorokautta, enkä siellä nukkunut. Nykyinen Presidentti toimi tuolloin valtiovarainministerinä. Tässä oli ainoastaan yksi esimerkki kuuden vuoden virkasuhteestani. Sanouduin irti, koska tuolloin opiskelun ja työn yhdistäminen oli lähes mahdotonta. Saattoi olla ajanjaksoja usean viikon ajan, jolloin työskentelin jossakin edustustilassa, joka arki-ilta, muun virkatyön lisäksi. Työskenteli Harri Holkerin, Esko Ahon ja Paavo Lipposen esikunnissa.
Useita Jakomäen ensisiä jengiläisiä toimi virasto- ja vehtimestareina, oman urani aikana (1988-1996) eri ministeriöissä. Tätä kautta olen tekemisissä heidän kanssaan tänäkin päivänä. Minut otettiin hyvin vastaan heidän vapaa-ajan porukohin.
Markkinointityöryhmän jäsen, Järvenpään kaupunki 2007
KTV 213 Järvenpää luottamusmies 2005 – 2006
Tehy ao. 115 Helsingin kaupungin sosiaalitoimi, tiedotussihteeri 2002 – 2004
Kemijärven ammattiopisto, oppilasyhdistyksen puheenjohtaja 1999 – 2001
Journalistiliiton jäsen vuodesta 01.09.2004
Dokumenttikilta RY:n jäsen